Reviews


Mike ja Anders rikkoivat Lain
by Tuomo Väliaho, Finland

Kirja-arvostelu:
Mike Lawrence ­ Anders Wirgren:
I Fought the Law of Total Tricks

1969: Ranskalainen teoreetikko Jean-René Vernes julkaisee Bridge Worldissä artikkelin nimeltä The Law of Total Tricks. Sen mukaan jaossa saatava kokonaistikkimäärä on keskimäärin sama kuin molempien puolien valttien yhteenlaskettu määrä, kun parit pelaavat parhaassa valtissaan.
  1992: Amerikkalainen Larry Cohen kirjoittaa The Law of Total Tricksistä (LOTT) ja sen soveltamisesta kirjan, To Bid or Not to Bid. Kaksi vuotta myöhemmin Cohenilta ilmestyy vielä jatko-osa Following the Law. Kirjoja myydään kymmeniä tuhansia kappaleita, ja LOTT on pian kutakuinkin kaikkien huulilla. Vihdoinkin on olemassa helposti opittava ja sovellettava apuväline vaikeisiin tarjoustilanteisiin.
  2004: Kirjakauppoihin tulee myyntiin kirja, jonka kannessa korppikotka istuskelee hautakivellä, jossa lukee "LAW ­ R.I.P." Kirjan nimi on I Fought the Law of Total Tricks, ja sen sanoma on: tikkien määrä ei ole riippuvainen valttien pituuksista, joten LOTT ei toimi. Kirjan on kirjoittanut kaksi huipputeoreetik-koa, amerikkalainen Mike Lawrence ja ruotsalainen Anders Wirgren.
  Lawrence ja Wirgren "tapasivat" toisensa ensimmäisen kerran netissä järjestetyssä näytösottelussa. He aloittivat sähköpostikirjeenvaihdon yli Atlantin ja ystävystyivät. Sekä Lawrencella ja Wirgrenillä oli molemmilla epäilyksensä LOTT:n suhteen, sillä he olivat tahoillaan jatkuvasti törmänneet jakoihin, joissa laki ei toiminut.
  Wirgren oli ehtinyt kirjoittaa aiheesta jo muutaman artikkelin, ja Lawrence uhota Larry Cohenille kirjoittavansa kirjan nimeltä I Fought the Law - tietämättä kuitenkaan, mitä siihen kirjoittaisi. Tilanne muuttui, kun Lawrence tutustui Wirgreniin.

Laista kaksi eri versiota
Lawrencen ja Wirgrenin keskeinen huomio on, että LOTT:sta on olemassa kaksi eri versiota, Jean-René Vernes'n ja Larry Cohenin.
  Vernes'n mukaan jaon kokonaistikkimäärä vastaa keskimäärin valttien yhteispituutta, kun otetaan tutkittavaksi joukko jakoja. Tämän Lawrence ja Wirgren allekirjoittavat. Cohenin ensimmäisessä kirjassa taas kirjoitetaan, että tikkien ja valttien määrä on sama missä tahansa jaossa. Toisessa kirjassa sanamuotoa lievennettiin: tikkien ja valttien kokonaismäärä on keskimäärin sama missä tahansa jaossa.
  Lauseiden ero kuulostaa merkityksettömältä, mutta niin ei suinkaan ole. Otetaan yksinkertaistettu esimerkki. Pöydässä pelatuissa neljässä jaossa jokaisessa toisella parilla on 9 herttaa ja toisella 9 pataa. Vernes'n LOTT:n mukaan voimme olettaa, että jakojen kokonaistikkimäärä on keskimäärin hyvin lähellä 18:aa. Mikään ei kuitenkaan estä tikkien esiintymistä jaoissa vaikkapa seuraavasti: 16, 17, 19 ja 20 tikkiä. Cohenin muotoilemana LOTT ei puolestaan salli paljonkaan hajontaa, joten vastaavan lukusarjan pitäisi pikemminkin näyttää tältä: 18, 18, 18 ja 18.
  LOTT jäi kirjoittajien mukaan aikanaan kunnolla testaamatta, mutta nyt se on helpompi tehdä tietokoneiden kehityttyä. Anders Wirgren on kirjaa varten tehnyt analyysit vajaasta 2000:sta jaosta, joista vain noin 40 prosenttia käyttäytyi täsmälleen niin kuin LOTT ennusti. Lopuissa noin 60 prosentissa jaoista tikkejä oli joko enemmän tai vähemmän kuin valttien yhteismäärä antoi olettaa.
  Kaiken lisäksi Wirgrenin tilastojen mukaan lain tarkkuus heikkenee valttien yhteismäärän kasvaessa. Kun valtteja on 14, jaossa on täsmälleen 14 tikkiä vajaassa 56 prosentissa jaoista. Valttimäärän noustua 20:een, LOTT on oikeassa enää 30 prosentissa tapauksista.

Ruutukuningas vaihtaa paikkaa
I Fought the Law -kirjan alun tilastollisen ryöpytyksen jälkeen kirjoittajat käyvät Cohenin kirjojen "lakipykälien" kimppuun ja tekevät niistä yksitellen selvää lukuisten esimerkkijakojen avulla. Esimerkiksi yhden Cohenin perusteesin mukaan kuvakorttien sijainti ei muuta jaon kokonaistikkimäärää. Jos kortti istuu yhdelle puolelle huonosti, istuu se toiselle hyvin. Ajatus tuntuu luontevalta, kunnes näkee vaikkapa tämän Lawrencen ja Wirgrenin esittämän jaon:

W/E-W

S Q 8
H A 7 6 4
D A Q J 10 8
C 3 2
S 6 4 2 Table S 7 5 3
H 2 H K Q J 10
D K 3 D 7 6 5 4
C A Q 10 9 8 5 4 C J 6
S A K J 10 9
H 9 8 5 3
D 9 2
C K 7

Länsi Pohjoinen Itä Etelä
3 C pass pass pass


Länsi avaa ristiehkäisyllä ja saa pelata sitä. Tulos on kuusi tikkiä.

Toisessa pöydässä tarjotaan enemmän:

Länsi Pohjoinen Itä Etelä
3 C 3 D pass 3 S
pass 4 S pass pass
pass

Etelä saa patapelissään 11 tikkiä. Tällä jakautumalla tikkien yhteismäärä on 17, vaikka LOTT:n mukaan sen pitäisi olla 16. Mutta mitä tapahtuu, kun ruutukuninkaan paikkaa muutetaan jaossa länneltä idälle:

W/E-W

S Q 8
H A 7 6 4
D A Q J 10 8
C 3 2
S 6 4 2 Table S 7 5 3
H 2 H K Q J 10
D 4 3 D K 7 6 5
C A Q 10 9 8 5 4 C J 6
S A K J 10 9
H 9 8 5 3
D 9 2
C K 7

Kolmessa ristissä länsi pääsee ruutukuninkaalla pöytään vetämään ristimaskin ja saa 8 tikkiä. Etelällä taas käy patapelissään perin huonosti, kun länsi lähtee herttaa ja ruutumaski epäonnistuu: neljässä padassa on enää 7 tikkiä. Ruutukuninkaan siirtämisen jälkeen jaon yhteistikkimäärä on siten 15, kun sen pitäisi LOTT:n mukaan edelleen olla 16.

Arviointikyky kunniaan
Kirjoittajat pitävät LOTT:n suurimpana ongelmana sitä, että se liioittelee valttien merkitystä ja samalla väheksyy jakaumaa, arvokortteja ja pelaajien oma arviointikykyä. Laki ei myöskään ota huomioon sitä, että jaossa voi olla huomattavasti erilainen tikkimäärä riippuen siitä, kummasta kädestä peliä viedään tai että blokissa olevat värit vaikuttavat lopputulokseen.
  Total Tricks -lain tilalle Wirgren on kehittänyt oman arviointimenetelmänsä, jonka avainsanana on jakautuma. Valttien määrä ei ratkaise mitään, jos ne eivät pääsemään toimimaan kunnolla. Siksi valttien pituus on kirjoittajien mukaan jakautumalle alisteinen tekijä, eikä päinvastoin. Wirgrenin menetelmässä pelaaja arvioi oman puolensa sivu-värien lyhyyttä (Short Suit Total, SST) ja toimivien arvopisteiden (Working Points, WP) määrää. Sitten saadut arvot yhdistetään esitetyn kaavan mukaisesti, jolloin tuloksena on oman puolen odotettavissa olevien tikkien määrä.
  SST/WP-menetelmällä kirjoittajat haluavatkin palauttaa pelaajan oman arviointikyvyn kunniaan. Kirjan keskeinen viesti on, ettei mikään mekaaninen menetelmä saisi syrjäyttää omaa ajattelua. Miellyttävä piirre on, että kirjoittajat pyrkivät myös hakemaan oman menetelmänsä heikot kohdat.
  SST/WP-menetelmä ei ole yksinkertainen, joten on hyvinkin mahdollista, ettei sille siunaannu samanlaista suosiota pelipöydissä kuin LOTT:lle. Wirgrenin kaava kuitenkin tuntuu toimivan, vaikka ideaan totuttautuminen viekin aikaa ja vaatii paneutumista. Lukijan ei kuitenkaan tarvitse olla kiinnostunut menetelmästä, sillä Lawrencen tiiviit analyysit jaoista tarjoavat kenelle hyvänsä välineitä ongelmajakojen tarjoamiseen.

Uusia tutkimustuloksia julkaistaan nettisaitilla
Vaikka I Fought the Law -kirjan kannessa LOTT ollaankin saattamassa kuuden jalan syvyyteen, on sisäsivujen sävy paljon sovittelevampi. Kirjoittajat etsivät toki pääasiassa tilanteita, jolloin laki ei toimi, mutta kertovat myös milloin se toimii parhaiten. LOTT saa myös kehut siitä, että se on monissa tarjous-tilanteissa muuttanut pelaajien ajattelua oikeaan suuntaan.
  Tekijät varovat käyttämästä omasta teoriastaan nimitystä "laki", mutta kirjaa tukevalla nettisaitilla paukutellaan jo henkseleitä. Nettiosoite on ytimekkäästi www.newbridge law.com. Täytyyhän kirjoja saada kaupaksi, eikä vaatimattomuus ole markkinoinnissa eduksi! Nykyaikaan kuuluu se, että verkkosivustolla on eri materiaalia kuin kirjassa ja sitä on luvassa myös lisää. Anders Wirgren jatkaa nimittäin tutkimuksiaan, jonka tuloksia julkaistaan netissä.
  Tässä mielessä I Fought the Law of Total Tricks onkin eräänlainen välitilinpäätös. Tilastot perustuvat vielä melko pieneen otantaan, ja kirjoittajat myöntävätkin joidenkin asioiden kohdalla, että odottavat lisätietoa tulevista tutkimuksistaan. Myös tilastollinen analyysi heidän SST/WP-menetelmän toimivuudesta puuttuu vielä, mikä luonnollisesti herättää tervettä epäilyä. I Fought the Law saaneekin vielä jatkoa.
  Koska kirja keskittyy lain ryöpyttämiseen, Lawrence ja Wirgren eivät ehdi soveltaa teoriastaan uusia konventioita tai arvioi uudesta näkökulmasta jo olemassa olevia. Splintereitä Lawrence ehtii toki kehumaan. Cohen taas esitteli kirjoissaan useita LOTT:iin nojautuvia konventioita (esimerkiksi Bergen Raises ja Obar Bids). Jos lakia ei aiemminkaan ole arvossa pitänyt, voi kirjan alku tuntua turhauttavalta. Wirgrenin omaan metodiin päästään vasta sivulla 125 eli kirjan puolivälissä.
  Selvää kuitenkin on, että Lawrence ja Wirgren ovat kirjoittaneet todella merkittävän kirjan, eikä vain siksi, että he murjovat yleisenä totuutena pidetyn teorian. Kyse on myös siitä, millä tavalla he lain rikkovat. Esimerkkijakojen ja analyysien vyörytys on niin vakuuttavaa, että se vie lukijan vastustamattomasti mennessään. Tämänkin arvostelun kirjoittanut "lainoppinut" havaitsi nopeasti miettivänsä jakojen SST-arvoa ja sitä, viedäkö hyllystä löytyvä To Bid or Not to Bid pölyttymään Bridge Areenan kirjastoon.
  Selvää kuitenkin on, että LOTT:lla on jatkossakin omat kannattajansa, sen verran vankkumaton asema sillä on. Keskustelu tai nokittelu jatkunee, joten jäämme odottamaan Larry Cohenin vastaiskua.


More reviews:

[ 1 | 2 | 3 | 4 | 5 | 6 | 7 | 8 | 9 | 10 | 11 | 12 | 13 ]


Copyright © 2016, Mike Lawrence & Anders Wirgren